Arvoisat lajitoverit!
Olen Tahvo.
Kuulun ainakin kahteen jaloon koirasukuun, joiden kaikki hyvät ominaisuudet sain periä runsain mitoin. Olen toimellinen, tarmokas, aikaansaava ja vauhdikas. Lisäksi olen vahva ,kekseliäs ja lujatahtoinen. Emännälläni ja isännälläni oli onnea, kun he löysivät juuri minut...tai minä heidät...kasvattamaan heistä kelpo koiraihmisiä. Olen hyvin kiintynyt heihin! He ovat niin oppivaisia, helposti käsiteltäviä ja me ymmärrämme niin hyvin toisiamme.
Tässä kirjassa kerron teille, rakkaat lajitoverit, monia hyviä niksejä, miten koulutatte omista emännistänne ja isännistänne sellaisia koiraihmisiä, joista voitte olla ylpeitä ja joiden kehittyminen jatkuu kaikissa ikävaiheissa.
Yleensähän ihmiset ovat varsin mukavia. He ovat rauhaa rakastavia, leppoisia köntyksiä, jotka vain lojuisivat sohvalla ja mutustaisivat naksuja. Heillä on televisioksi kutsuttu laatikko, joka hypnotisoi heidät halvauksen kaltaiseen olotilaan iltaisin, josta vain jääkaappi-niminen mangneetti saa heidät kiskottua silloin tällöin ylös. Onneksi tulemme me, urheat koirat, huolehtimaan heidän kuntoilustaan ja aktivoinnistaan. Siinä, ystävät, onkin meille haasteellinen elämäntehtävä.
Joskus tulee vastaan vaikeita ongelmaihmisiä. Harvat ovat kuitenkaan toivottomia tapauksia, jotka pitäisi viedä lopetettavaksi. Heidän kouluttamiseensa olen paneutunut kirjan loppupuolella.
Ihmispsykologiaa
Me koirat olemme hyvin säilyneitä suden jälkeläisiä, vaikka olemmekin sopeutuneet elämään ihmisten yhteiskunnissa. Meitä ohjaavat monet hyödylliset vaistot ja vietit, jotka vähentävät turhan ajattelemisen tarvetta. On saalistusvietti ja suojeluvietti. Löytyy suvunjatkamisvietti ja laumavaisto. Myös hauskanpitovietti on voimakas.
Ihmiset ovat kadottaneet luontaisen villin olemuksensa, vietit ja vaistot ovat mutkistuneet, tai surkastuneet. Saalistusvietti vie ihmiset marketteihin keräämään kärryihinsä ruokaa ja rompetta, suojeluvietti näyttää kohdistuvan numeroihin. Ihminen yrittää kerätä mahdollisimman paljon numeroita Pankiksi kutsuttuun taloon ja uskoo siten suojelevansa itseään ja pentujaan. Suvunjatkamisvietti on joillakin yksilöillä ylikehittynyt. Niillä tuntuu olevan juoksuaika koko ajan. Toiset taas katsovat TV:stä suvunjatkamista ja jatkavat sohvalla makoiluaan.
Laiskotteluvietti lienee kehittynyt aikojen kuluessa hyvin voimakkaaksi. Se ohjaa lähes kaikkea ihmisen toimintaa. Kun ihminen ei viitsinyt kävellä, hän keksi auton. Jos jänisten perässä juokseminen kävi liian raskaaksi rappeutuvalle kaksijalkaiselle, hän perusti hampurilaisbaarin. Suuri osa ihmisyhteiskuntaa on rakentunut laiskuuden ansiosta.Toki me koiratkin siitä hyödymme. Onhan ruokakupin tyhjentäminen ja roskisten tonkiminen paljon tuottoisampaa, kuin talvipakkasella lumihangesta elantonsa kaivaminen.
Toinen erikoinen vietti näyttää olevan murehtimisvietti. Päivätolkulla ihminen saattaa istua miettimässä, mitä kaikkea voi tapahtua jos hän tekee niin, tai näin. Naama rutussa, ikäviä asioita setvien hän saattaa unohtaa monta mukavaa juttua, jotka tapahtuvat juuri siinä hetkessä. Jotkut unohtavat jopa koiransa!Onneksi tämä vietti puuttuu meiltä tyystin... No jokunen mäyräkoira on poikkeus säännöstä. Me senkun vain elämme. Nautimme siitä hetkestä täysillä ja suremme äärimmäisen pakon edessä, emmekä silloinkaan tulevia.
Näiden kahden viimeisimmän vietin hallitsemisessa saavat koirat tehdä paljon koulutustyötä. Ihmisen kunto rapiskoituu ja mieli pimenee, elleivät nämä vietit pysy aisoissa.
Aistit
Ihmisen aistit ovat hyvin puutteellisia.
Näköaisti näyttäisi olevan viimeisimpien tutkimusteni valossa ihmisen käytetyin aisti. Tosin sekin on vähäinen ja ihminen joutuu laittamaan päähänsä jos minkäkinlaisia vekottimia nähdäkseen nenäänsä pitemmälle. Näkönsä avulla ihmisparka kuitenkin suunnistaa ja tunnistaa asioita. Ja sen varassa usein erehtyy. Esimerkiksi pistämään suuhunsa epäterveellisiä ,syötäväksi kelpaamattomia,raakoja eväitä, tai jatkamaan sukua jonkun hemaisevan näköisen, mutta emoksi kelpaamattoman nartun kanssa.
Makuaisti on kummallinen. Ei sitä voi koira ymmärtää. Vain osa ihmisravinnosta on syötäväksikelpaavaa ja silti ihminen massuttaa sitä tyytyväisesti röyhtäillen.
Hajuaistia ei taida käytännöllisesti katsoen olla lainkaan, jos ihmisen käyttäytymiseen on uskomista. Toisinaan hän tunkee kainaloihinsa jotain syöpäläisten karkoitus ainetta, joka haisee kuin miljoona myskihärkää karjankuljetusautossa, eikä ihminen tunnu huomaavan mitään. Kurainen koira saa kärsiä tästä joutuessaan vetiseen, vaahtoavaan käsittelyyn, jossa tuhoutuu suuri osa luontaisiasta aromeistamme, eikä herkullinen, vuoden kukkapenkissä kypsynyt luu saa ihmistä innostumaan kutsuvalla tuoksullaan.
Kuulo sentään on. Kun kovaa haukkuu korvan juuressa, saa jonkinlaisen reaktion aikaiseksi. Harmi, että ihminen luulee koiran kuuloa yhtä huonoksi. Minunkin isäntäni välillä suuttuessaan karjaisee niin, että sadan kilometrin päässä olevat sukulaiseni tiedustelevat, olenko taas ollut tottelematon, kun kuulevat isäntäni äänen.
Tuntoaisti taas on aivan yliherkkä. Pienikin näykkäisy saa ihmisen kiljumaan kuin kuoleva huuhkaja ja mitättömästä naarmusta, jonka koira riemuissaan raapaiseen vaaleaan ihmisnahkaan, saattaa saada hirveät torut. Onkin hyvin tärkeää tietää tämä, varsinkin jos lähistöllä on ihmisen pentuja. Niitä ei kannata retuuttaa yhtään.Ne menevät rikki hipaisusta. Moni kiltti koira on saanut häädön kodistaan, yrittäessään leikkiä viattomia painileikkejä ihmispennun kanssa.
Voi olla, että ilman koiria ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon, niin puutteellisia heidän aistinsa ja viettinsä ovat. Yksi suuri tehtävämme onkin haistaminen, kuuleminen ja maistaminen tilanteissa, joissa ihmisestä ei siihen ole. En ole oikein varma, mihin koira ihmistä tarvitsee. Ehkä ruuan hankinnan helpottamiseen? Koulutuksen tarkoituksena on kuitenkin saada suurin mahdollinen ilo ja hyöty näistä hellyyttävistä, mutta alkeellisista lemmikkiotuksista, jotka luulevat itseään luomakunnan kruunuiksi.
Ihmisrodut
Ihmiset tuppaavat olemaan enimmäkseen sekarotuisia, sillä saksalaisten ainoa yritys jalostaa puhdas rotu, Luojan kiitos, epäonnistui. On kuitenkin havaittavissa lieviä rotupiirteitä, joilla ihmiset voidaan jakaa jonkinlaisiin ryhmiin. Eri maailman kolkissa löytyy erivärisiä ja näköisiä ihmisiä. On mm afrikkalainen, eurooppalainen ja aasialainen rotu. Nämä rodut jakautuvat kansallisiin alarotuihin, kuten esimerkiksi suomalaisiin ja kansallisrodut taas voidaan hämärästi jakaa maakuntarotuihin, joista löytyy hienoisia luonne ja olemuseroja.
Esimerkiksi tuntemissamme suomalaisissa ihmisissä pohjalainen rotu on vankkarakenteinen ja kovapäinen. Pohjalaiselle rodulle on löydyttävä työksi kutsuttavaa tekemistä, muuten ne turhautuvat ja tulevat vihaisiksi. Ne sopivat erinomaisesti vartiointitehtäviin, sillä vahtivietti on niillä vielä tallella. Jos olet vahva, itsetietoinen ja kärsivällinen kouluttaja, voit ottaa pohjalaisen isännän. Vaikka pohjalainen oppii hitaasti jääräpäisyytensä tähden, se ei koskaan unohda oppimaansa. Siihen voit luottaa.
Savolainen rotu on seurallinen ja vilkas. Niiden kouluttamisessa et tule pitkästymään. Ne voivat oppia nopeasti läksynsä, mutta seuraavalla kerralla saattavat keksiä jos jonniimoisia temppuja ennenkuin tottelevat. Jos rakastat jänisten perässä juoksemista, voi savolainen isäntä sopia sinulle parhaiten, sillä hänellä on ovela ja nokkela metsästysvietti vielä koulutettavissa.
Karjalainen rotu on mukava seuraihmisrotu. Niillä juttu luistaa, ne osaavat nauraa ja itkeä yhtäaikaa. Ne kestävät koviakin vastoinkäymisiä, jonka evakkovaihe todistaa, mutta liian kovasti käsiteltynä ne saattavat ryhtyä ryyppäämään, mikä pilaa nopeasti hyvänkin ihmisen. Ne ovat herkkiä, mikä vaatii kouluttajalta erityistä intuitiivisyyttä. Jos viihdyt keittiön herkkujen äärellä, ota ihmeessä karjalainen.
Pohjoisen lappalaiset rodut (joita on useita) ovat taipuvaisia paimentamaan. Ne vaativat paljon liikkumatilaa, suuren reviirin. Omalle väelleen ne ovat hyväluontoisia ja suojelevia, mutta vierasta vaaraa kohtaan tulisesti suuttuvia.Jos nautit luonnossa kulkemisesta, porojen paimentamisesta, kalastuksesta ja sinulla on paksu turkki, harkitse vakavasti lappalaista isäntää. Niillä on eniten viettejä tallella ja ne ymmärtävät koiraa parhaiten.
Eteläisen Suomen ihmisrodut ovat kovin sekaiset, sillä sinne on virrannut ihmisiä joka puolelta Suomea. Hämeestä löytyy vielä jokunen verkkainen alkuperäisrodun edustaja. Eteläiset rodut asuvat enimmäkseen kaupungeissa. Asuinympäristön kulttuuri- ja tapahtumatarjonta voi vaikuttaa siihen, että valitset juuri eteläisen isännän. Siellä löytyy erilaisia koirien tutustumis paikkoja, puistoja, kerhoja ja kouluja. Jos haluat kouluttaa isäntääsi pitkälle, valitse etelässä asuva, sillä siellä voitte harrastaa ja opiskella aivan mitä vain agilityn, uimarannalla löhöämisen ja yliopistonkoulutuksen väliltä. Eteläisen kansan paras vahvuus on nöyrä oppivaisuus ja pahin heikkous on kiireisyys. Puntaroippa siis sinä mitä haluat ja tee valintasi.
Mutta aloitetaanpa alusta:
Kun me koirat olemme suloisia pentuja emomme nisän vieressä, tulevat ihmiset katsomaan meitä ja ”valitsemaan” meistä oman ihanan elämänkumppaninsa. Se hetki on hyvin tärkeä elämässämme! Huolehtiva emo on jo yleensä pentuja valmentanut, mutta tässä pari vinkkiä vielä sekä emolle, että pennuille:
Niinä hetkinä on oltava hyvin huolellinen käytöksensä suhteen. Jos pentulaatikon viereen ilmestyy tylyn ja tylsän näköisiä ihmisiä, kannattaa näyttää mahdollisimman sairaalta.Voi laskea plöröt ihmisen polvelle, pyöritellä silmiä mielipuolisesti, hoiperrella päin seiniä, tai viimehädässä esittää kuollutta. Luovuutta kannattaa käyttää hyödyntäen ympäristön suomat mahdollisuudet. Voi Irvistellä, kuolata, nyökytellä unisesti. Tunkea päänsä nurkkaan, tai esitää näkevänsä kummituksia. Mitä vain, kunhan ei vahingossakaan näytä vahvalle ja pirteälle. Silloin säästyy varmimmin päätymästä heidän lemmikikseen.
Kun taas paikalle saapuu hymyileviä, hassusti leperteleviä tyyppejä, teillä on toivoa päästä hauskaan kotiin. Silloin kannattaa tepastella tomerana terveyden perikuvana nuolemaan kättä häntä heiluen. Jos rakastat ruokaa, valitse pulskempi ihminen. Saatatte löytää yhteisiä harrastuksia keittiöstä. Jos taas haluat viettää paljon aikaa ulkona liikkuen,ota joku nuorempi, nopealiikkeisempi isäntä. Katso silmiin, vingu hellyyttävästi, pyri syliin...ja ihminen uskoo valinneensa sinut!
Minä synnyin Joutsan syrjäkylällä saksanpaimenkoira-äitini ja samojedi-isäni salaisen rakkauden hedelmänä. Maatalon pihapiirissä telmin sisarusteni kanssa tyytyväisenä. Jo muutamat ihmiset olivat käyneet katsomassa meitä pentuja, mutta koska minua ei vielä huvittanut lähteä työelämään, olin säntäillyt karkuun pyöriskellen lehmänlannassa ja näin välttynyt päätymästä heidän koirakseen. Mutta kun kasvoin luovutusikään, päätin katsoa tarkemmin, milloin minulle sopiva ”työpaikka” olisi tarjolla.
Sitten eräänä päivänä MINUN ihmiseni ajoivat pihaan. Tunnistin heidät heti. Kun tuleva isäntäni astui ulos autosta ja sytytti piippunsa olin jo tehnyt valintani. Epäröimättä kävelin suoraan häntä kohti, katsoin silmiin, heilutin häntääni. Se jo riitti tekemään vaikutuksen. Isäntäni suorastaan valahti polvilleen nurmikolle ojensi kömpelöt ihmiskätensä, katsoi minua höpertynein silmin, rapsutteli ja silitteli, eikä nyrpistellyt nenäänsä tuhruiselle, lannalta lemahtavalle turkillenikaan. Aivan poissa tolaltaan hän vain hörähteli: sinä olet Tahvo! Niin helppoa se oli minulle. Auttoihan siinä tietysti luontainen charmini ja sulokkuuteni. Emäntäni yritti esittää epäröivämpää ja asiallisempaa. Kyseli niitä, näitä ja oli ymmärtävinään koirista paljonkin. Mutta arvasin, että hän olisi ulvonut silmänsä turvoksiin, ellen minä olisi valinnut juuri heitä.
Pentuaika on ihmisen koulutuksen kannalta tärkeää aikaa. Sitäpaitsi se on riemastuttavan mukavaa. Silloin saa tehdä mitä vain ja ihmiset senkun hymyilevät. Kaikki suorastaan palvovat meitä. Silityksiä ja makupaloja riittää, ruokaa saa niin paljon kuin jaksaa syödä, kakata voi minne sattuu osumaan milloin vain ja kun nukuttaa, kukaan ei saa häiritä meitä. Muistakaa ystävät ottaa kaikki ilo irti tästä kasvatusvaiheesta!
Pureksiminen
Pureksiminen on hyvä pentuvaiheen koulutusmuoto. Minä käytin sitä menestyksekkäästi koko hampaiden vaihtumis ajan. Huonekalujen järsiminen on yksi perinteisiä menetelmiä, samoin kuin kenkien rouskuttelu. Emäntäni lisäsi toisinaan maukasta pippuriseosta saappaan varsiin, mikä minua ilahdutti kovasti. Kokeilin hampaitani myös moniin lampun johtoihin. Niistä sai mielenkiintoisia väristyksiä. Vähältä piti, ettei turkkini kihartunut. Nettijohtoa maistoin montakin kertaa, se kun oli sijoitettu juuri otolliselle järsintä paikalle. Kaikkea kodin irtaimistoa kannattaa kokeilla. Toiset pitävät enemmän ovenpielien mausta, kun taas toiset nauttivat sohvien täytteiden nyhtämisestä. Jokaisen on löydettävä oma tyylinsä.
Pieni varoituksen sana kuitenkin: Jos eteenne osuu kiinnostavan näköinen paketti, jossa lukee päällä RATAX ja jonka sisällä on hyvää sinistä purua, jättäkää se väliin. Minä erehdyin maistamaan ja sain palkaksi raivoisan kyydin valkotakkisten luo, jotka pistivät oksentamaan ja pakottivat syömään läjittäin hiiltä ja tabletteija. Se ei ollut kovin mukavaa.
Ehkä mielenkiintoisin järsittävä, joka minun eteeni osui, oli auto. Ihmiseni olivat jättäneet minut autoon nukkumaan, kun menivät kokoukseen, mutta minulle ehti tulla aika pitkäksi, joten kokeilin mille se maistui. Istuimet olivat tylsän pölyisiä ja mauttomia, mutta kun iskin hampaani kojelautaan tunsin hurmaavan nautinnon! Mitään niin ikeniä hierovan sitkeän joustavaa en ollut ennen kokeillutkaan. Harmi, että ihmiseni tulivat niin pian takaisin, sillä en ehtinyt mutustella kuin hanskalokeron ympäristöineen. Uutta tilaisuutta minulle ei sitten ilmaantunut, vaikka aina innolla lähdin mukaan autoajeluille.
Mutta tästä ihmiseni oppivat perusteellisesti läksynsä: Älä koskaan jätä pientä, suloista koiraa yksin! He olivat sentään nopeasti oppivaa rotua. Moni koira on joutunut purkamaan puoli huoneistoa, hyppimään läpi ikkunoiden ja räksyttämään kurkkunsa kipeiksi, ennenkun heidän isäntänsä ovat tämän ymmärtäneet. Ystäväni Muru söi ulko-oven. Se tehosi heti. Kokeilkaa rohkeasti.
Järsimistä kannattaa jatkaa vain tietyn ajan. Kaikessa koulutuksessa on tärkeää se, että se on mukavaa. Ainakin jollekin. Ja jossain vaiheessa on oltava herkkänä ja osattava lopettaa, ennenkuin joko itse kyllästyt pahanpäiväisesti, taikka ihmistesi koulutusmitta tulee niin täyteen, että joudut lähtemään uuteen kotiin ja alkamaan koulutuksen aivan alusta. Sama sääntö pätee sisälle pissimiseen ja ulvomiseenkin yksin ollessa. Elleivät ihmisesi siihen mennessä ole oppineet pitämään sinulle tarpeeksi seuraa, sinun on viisainta antaa periksi tässä vaiheessa ja siirtyä toisiin koulutusmenetelmiin.
Olisittepa nähneet isäntäni ilmeen kun hän tuli autolle! Ellei hän olisi niin hurskas mies ja syvästi rakastunut minuun, hän olisi varmaan vääntänyt niskani nurin. Onneksi olen niin viehättävä persoona ja osaan näyttää kovin surkealle ja katuvalle tarvittaessa...
Ja siitä saammekin aasinsillan seuraavaan aiheeseemme:
Ilmeiden käyttö
Koiran ja ihmisen kasvoissa on kahden silmän lisäksi yksi yhteinen piirre. Meillä on lukemattomia pikku lihaksia, joiden avulla voimme rutistella, väännellä ja kurtistella milloin mitäkin kasvojen osaa. Näitä lihasharjoituksia sanotaan ilmeiksi ja niillä voimme kertoa tunteistamme. Ihan luonnostaankin naamamme vääntyilee mielialamme mukaan ja toinen koira ymmärtää, mitä mikin väännös tarkoittaa, mutta ihmisten suhteen on toisin. Jotkut ilmeemme ovat samantapaisia. Me ymmärrämme kyllä milloin rakas ihmisemme on iloinen tai murheen murtama tai täynnä kiukkua. Samoin ihminen ymmärtää meitä...toisinaan. Mutta näiden perusilmeiden lisäksi on joukko harjoitellen opittavia kasvojen kurtistuksia, jotka saavat ihmisemme tottelemaan meitä hyvin herkästi.
Ensimmäinen välttämätön joka koiran opeteltava ilme on nälkään kuolevan koiran katse. Sen kun vetää naamalleen, niin herkkupaloja alkaa tipahtelemaan salaa ja julkisesti.Venytä vain suupielet syvän surun asentoon, anna kuolatipan valahtaa leualle, katso kostein silmin hartaana ihmistä ja jokaista palaa jonka hän suuhunsa laittaa.Tehosta tätä syvällä huokauksella silloin tällöin, niin kovinkin mies murtuu edessäsi. Harjoittele usein. Kehitä itsestäsi mestari. Tietyillä roduilla, esimerkiksi mäyräkoirilla, on luontaisia edellytyksiä tämän ilmeen käyttöön. Heillä itseasiassa on syntymälahjana kestokerjäysilme kasvoillaan. Lyhyet jalat vain haittaavat sen esille tuomista. Minun perheessäni ollaan muutenkin niin suopeita, etten ole kovin syvästi joutunut perehtymään nälkään kuolemiseen. Minun kuppini täyttyy yhdellä haukahduksella. Sitäpaitsi tämmöinen pullea pörröpää joutuu vääntämään naamaansa äärimmilleen näyttääkseen nälkiintyneelle.
Toinen hyödyllinen ilme on ”olen niin pahoillani”. Silloin kaikki sinussa painuu alas. Korvat roikkuvat surkeina, pää luimistelee hartioiden välissä, katse harhailee matossa, suupielet ja häntä repsahtavat lattiaan asti. Se on aika rasittava ilme iloiselle ja eloisalle koiralle, mutta sen käyttö saattaa pelastaa sinut monelta selkäsaunalta ja nuhdesaarnalta. Kannattaa ehdottomasti opetella.
Kolmas ilme tuo bonusta joka koiran arkeen. Se on ”syyttävä katse”. Ihmisillä on muutenkin taipumus kärsiä huonosta omastatunnosta koiran hoidossa, joten sinun tarvitsee vain katsoa hylätyn näköisenä alta kulmiesi, niin jo herää isännän omatunto milloin mistäkin syystä. On mielenkiintoista seurata, mistä ihminen itseään syyttää. Liian vähästä lenkittämisestä, vai rapsuttelun unohtamisesta. Yleensä se on jotain koiralle myönteistä, joten kannattaa kokeilla mitä sillä katseella sillä kertaa saa.
Lenkille vienti
Ihmiset ovat mukavuudenhaluisia ja laiskoja. Sohva on heidän elämänsä keskipiste. Kumma ettei sohville ole tehty muistomerkkejä ja katedraaleja, niin suuresti niitä arvostetaan. Tarvitaan toisinaan hyvin reipasta koulutusta, että ihmiset oppivat lähtemään ulos riittävän usein ja riittävän kauas. Tämä on hyvin tärkeä koulutusvaihe, sillä siitä hyötyvät sekä koira, että isäntä. Ja tämä koulutus on yksi ensimmäisistä, joka pennun pitää hoitaa perusteellisesti ja josta ihmiset tarvitsevat muistutusta kautta elämän.
Perinteisiä konsteja ovat oven raapiminen, remmin kantaminen isännän käteen, surkeana jalat ristissä seisominen, lirauttaminen olohuoneen matolle, jne. Valitettavan usein nämä eivät riitä. Silloin tarvitaan järeämpiä keinoja. Tehokkain lienee hulluuskohtaukset.
Hulluuskohtaukset
Kun tahdot lenkille, mutta ihmisesi venyvät sohvantyynyjen kätköissä silmät lurpallaan ja tajunta jäähyllä, on oikea hetki. Ala ravata ympäri huushollia, tuijota mielipuolisesti ja virnuile koko naamallasi. Pudottele tavaroita ja pompi niin korkealle kuin yllät. Melua sydämesi kyllyydestä! Nautit varmasti tästä! Tämä on ihanaa.
Ennen mitään lällärikoulutuksia minä aloitin juuri tästä. Olin erityisen lahjakas rymyämään ja meuhkaamaan ja hullunkiilto silmissäni oli aito. Emäntäni kehui kaikille:” Tää koira on ADHD.” Miten ylpeä olinkaan! Eikös se jotain korkeasti taiteellista johtajaa tarkoita? Taisin olla lähes nero. Ja tämä myös auttoi. Nyt, vaikka en enää viitsikkään järjestää niin näyttäviä kohtauksia, pääsen joka päivä lenkille monta kertaa. Isäntäni on laihtunut 10 kg ja emäntäni jalkalihaksilla kiivettäisi vaikka Mount Everestille.
Tästä jouhtuen minut vietiin kyllä kerran valkotakkiselle eläinlääkärille. Hän pisti minuun järeän piikin jos toisenkin, että sai minut nukahtamaan. Kun heräsin oli kaulaani ripustettu kumma muoviämpäri ja takajalkojen välissä tuntui epämukavalle. Harmi, etten ylettynyt katsomaan, mikä siellä kiristi. Kotiin päästyämme horjahtelin pihamaalla kuin humalassa. Onneksi perheeni työskenteli silloin päihdealalla, eikä kukaan ympäristössäni kummastellut käytöstäni. Kaikki miehet suhtautuivat minuun erityisellä myötätunnolla. Kun pääsin viimein jaloilleni hajotin ensitöikseni mokoman ämpärin ja kurkistin jalkoväliin. Jotain sieltä oli viety, mutta en arvannut mitä. Elämässä oli niin paljon nähtävää, etten kauaa jaksanut sitä ihmetellä, mutta jostain syystä sen tapauksen jälkeen kyllästyin jahtaamaan narttukoiria ja päätin olla moderni sinkku. Siinä päätöksessä olen pysynyt.
Lenkkeilykoulutus
Ihmisen lenkittäminen lienee yksi tärkeimmistä työmuodoista, johon meidät, kotikoirat on kutsuttu. Siksi se täytyy tehdä taidolla. Hyvä sekin jos lönkyttelemme isäntämme vierellä tyynenä ja nostamme koipea, kun ihminen pysähtyy. Ihmisen kunto kohenee siitäkin. Mutta koiralle se käy pitemmän päälle tylsäksi ja pian mekin venymme sohvalla mielummin kuin hoidamme tätä välttämätöntä työtämme.
Opettakaamme siis emäntiämme ja isäntiämme, että saamme tästä molemminpuolisen ilon ja hyödyn.
Jos sinulla on onni olla iso ja vahva ja jos sinunkin emäntäsi on pieni ja kevyt, niin voin kertoa monia hauskoja liikuntamuotoja, joita te voitte vielä vanhanakin muistella yhdessä. Olen esimerkiksi opettamassa emäntääni lentämään! Liukkaalla kelillä se käy jo sujuvasti. Lentomatka on tosin vasta pari metriä, mutta me kehitämme vielä tyyliämme. Nykäisen vain äkkirynnäköllä ja yllättäin johonkin arvaamattomaan suuntaan ja hetkessä ilosta kiljuen emäntä leijuu narun jatkona ja mätkähtää kohta pehmeästi turpeeseen. Olen kuullut, että ihmisen luusto tarvitsee rajua liikuntaa vahvistuakseen. Luulen että minun emäntäni alkaa olla betoninluja luinen nainen vähitellen. Jos vielä onnistun riuhtaisemaan itseni irti ja juoksentelen autojen seassa iloisesti, saan emäntäni harrastamaan ojapainia kanssani. On niin mukavaa, kun emäntä roikkuu kaulassani ja sätkii ojan pohjalla kanssani. Meillä on niin läheinen ja lämmin suhde! Metsäpolulla taas on herttaista juosta pitkä keppi suussa takaa päin emäntäni jalkoihin. Niin lystikkäästi hän loikkii, tai pyllähtää varvikkoon. Mielestäni siitä voisi kehittää keilailua vastaavan urheilulajin.
Myös suurempien isäntien kanssa voi harrastaa hyödyllisiä liikuntamuotoja. Vetäminen on tehokasta. Heissä on vastusta. Isännän kädet ja äänijänteet vahvistuvat, koirassa taas kaikki vahvistuu ja jaksat seuraavalla kerralla vetää vielä lujempaa. Siitä harrastuksesta ei kannata koskaan luopua.Minun isännälläni on vahva kilpailuvietti. Hän innostuu vetämisestä niin että hampaat irvessä yrittää voittaa minut. Toisinaan annan hänelle periksi, ettei hän vallan masentuisi. Liikunnanhan pitää olla hauskaa, mielummin molemmista. Pennumpana järjestin hulluuskohtauksia myös ulkona. Se innosti isäntääni painiotteluun joskus jopa keskellä tietä. Niissä hän useimmiten selätti minut, mutta eihän tärkeintä olekkaan voitto, vaan jalo kilpailu!
Ne ongelma ihmiset.
Vaikeiden isäntien kouluttaminen vaatii erityistä taitoa ja pitkäjännitteisyyttä. Heitä on sitäpaitsi niin monenlaisia, että yhtä yhteistä toimintaohjetta ei voi laatia. Tässä kuitenkin muutama ajatus, jotka voivat tukea sinua oman strategiasi suunnittelussa.
Harva ihminen on syntyessään agressiivinen...no jaa... No. Mutta vanhemmiten joistakin kehittyy ärtyisiä kiukkupusseja, jotka kiroilevat, potkivat ja saattavat jopa lyödä koiraansa.
Jos voit, karta heitä. Jos kuitenkin olet erehtynyt valitsemaan vihaisen isännän, yritä itse pysytellä tyynenä. Vihainen isäntä vain häiriintyy lisää, jos alat haukkua, tai näytellä hampaitasi.
Usein vihaisen isännän (tai emännän) sisällä on pieni pelokas isäntä, joka yrittää pitää koiransa kurissa, näyttääkseen toisten ihmisten silmissä mahtavalta. Voit kokeilla käyttäytyä vallan mallikelpoisesti ihmisten ilmoilla, että isäntäsi itsetunto pääsisi nousemaan. Ota metsätaipaleella sitten takaisin, ettei aivan menetä koiramaisuuttasi.
Tai sitten heillä on joku paikka kipeänä sisällä, tai päällä. Olisi hyvä viedä isäntä ensin lääkäriin, joka katsoisi, ettei polvi ole sijoiltaan, eikä mahaan ole joutunut vieraita esineitä. Moni isäntä on rauhoittunut kummasti pallolaajennuksen, tai umpisuolileikkauksen jälkeen.
Hormoonit aiheuttavat varsinkin emännissä hetkellisiä kiukkuisuuskausia. Silloin paras konsti on kömpiä sängyn alle ja pysyä siellä, kunnes myrsky menee ohitse. Hormooni-sairasta emäntää on vaikea miellyttää, sillä hänen mielensä muuttuu niin nopeasti. Jos onnistut etsimään hänelle miehen, pääset vähemmällä, sillä osa kiukusta kohdistuu mieheen. Näissä tapauksissa on kuitenkin se lohdutus, että muutaman päivän päästä emäntäsi palaa normaaliksi, vaikka et tekisi mitään.
Jos isännälläsi on paljon työksi kutsuttua touhuamista, hän voi olla stressattu. Stressatun isännän kanssa rauhallisuus on paras apu. Älä leiki kiihottavia riehumis ja kepin heitto leikkejä hänen kanssaan. Kävelytä häntä kauniissa maisemissa ja pistä aikaisin nukkumaan. Sinä olet hyvin tärkeä elämän tasapainottaja hänelle. Tehtäväsi on hankala, mutta maksaa vaivan.
Minun emäntäni joskus hermostuu, kun niin innokkaasti kerron, että lenkille pitäisi lähteä HETI. Hän rähisee tehottomasti ja joskus länttäisee kämmenellä päin kuonoani. Ei se edes satu, mutta varmuuden vuoksi otan heti ”syyttävän katseen” naamalleni. Siihen loppuu läpsiminen. Tosin syyttävän katseen ylläpitäminen meikäläisen iloisella kärsällä on niin työlästä, että joudun istumaan keskittyneesti hiljaa. Emäntäparkani luulee, että tottelen... Voi näitä ihmisiä!
Jos onnistut kouluttamaan vihaisesta isännästä tasapainoisen, olet voittanut hänen elinikäisen kiintymyksensä. Se tietää sinulle mukavaa loppu elämää, hyviä makupaloja ja pitkiä lenkkejä. Kannattaa siis kokeilla. Mutta jos isäntä kaikista ponnisteluista huolimatta käyttäytyy agressiivisesti, sinun on käännyttävä ammattiauttajan puoleen. Sopivalla lääkityksellä hänestä saadaan vielä kelpo ihminen, vaikkei hän ehkä tottelevaisuuskilpailu tasolle yltäisikään. Älä siis helpolla lannistu. Pysy koirana, niin olet parhainta hänelle.
LOPPUTOTEAMUS
En ymmärrä, miten jotkut ihmiset päästetään juoksemaan valtoimenaan ulos! Hehän eksyvät! He sotkevat ja särkevät paikkoja, roskaavat ja tappelevat. Onnettomuuksia sattuu harva se päivä. Ne olisi voitu välttää, jos koira olisi ollut mukana.
Koira on ihmisen paras ystävä. Eivät he selviä ilman meitä.
